lauantai 26. lokakuuta 2013

Anna äitiyslomalle <3

Heippa kaikki!
Maanantaina alkaa tämän naisen neljä viimeistä työpäivää tämän vuoden osalta.
Olen siis jäämässä 1.11 alkaen vauvalomalle. 
Laskettuaika on joulukuussa.
Kiitän sydämestäni kaikkia asiakkaita menneistä vuosista ja erityiskiitos niille joiden kanssa sain jatkaa hedelmällistä yhteistyötä edellisen äitiyslomani jälkeen. 
On ihanaa jäädä kotiin ja nähdä se pikkuinen uusi tulokas ja on erityisen ihanaa saada viettää aikaa kolmevuotiaan Pieto pojan kanssa.
Kuitenkin jokaisen asiakkaan kohdalla päällimmäinen tunne on ikävä jonka olen nyt syksyllä heipannut ja halaillut.
Kiitos siis heille joiden hiusideat olen määrätietoisesti saanut kumota ;)ja jo joidenkin kohdalla yli 10-vuotta toteuttaa itseäni, kehittää ammattitaitoani ja tehdä sinulle ihanat hiukset.
Aion myös jatkaa tästä samalla hengellä,
Nyt kuitenkin luotan teidät rakkaiden kollegojen käsiin. Paikalleni työskentelemään tulee Satu (jotkut saatavat muistaa pikku Rastan ajoilta) jolla rautainen ammattitaito niin hius kuin meikki puolella, samoin uutena vakio kasvona Anni aloittaa marraskuun alusta.
Anni on niin täynnä intoa ja hänestä tulee kasvamaan kampaajana aivan huipputyyppi. Vanhat jäärät Ellu, Annika, Siru ja Hessu palvelevat teitä vuosien kokemuksella. 
Olen myös ilmoittanut että minua saa ehdottomasti häiritä äitiyslomalla hiuksiin ja rastahiuksiin kohdistuvilla kysymyksillä.

Kiitos kaikille,
mie nautin nyt hetken erilaisesta elämästä. Sitten kun aika on kypsä pistetään taas kaasu pohjaan.

T.anna